Liite 5: Keijusalamat ja muut yläsalamatyypit
V. R. ESHLEMAN
Yhdellä E. Strandin raportoimista valoilmiöistä saattaa
hyvinkin olla erityistä merkitystä, kun yritetään
rakentaa siltaa ufo- ja tiedeyhteisöjen välisen
leveän kuilun yli.
Kaksi naista raportoi erikoisesta värillisestä,
epäsäännöllisestä valoilmiöstä,
joka liikkui hitaasti taivaalla yli kahden tunnin ajan.
Havaintoja tehtiin syrjäisessä mökissä Norjassa
keskiyön jälkeisinä tunteina 3.8.1991. Taivas
oli selkeä havainnoinnin loppupuolelle saakka, kunnes
jonkin verran pilviä ilmestyi taivaalle. Olennaista
tämän valoilmiön kohdalla on se, että vaikka
mitään paikallista ukonilmaa ei ollut, oli valoilmiön
suunnassa 120 kilometrin päässä sähköinen
myrsky. Vuosikymmenien ajan on yleinen tieteellinen käsitys
ollut, että ukkosmyrskyissä kaikki näkyvissä oleva
sähköinen toiminta tapahtuu pilvien sisä-
ja alapuolella, mikä tässä tapauksessa olisi
näkynyt havainnoitsijan horisontin alapuolella.
Viimeaikainen kehitys yläilmakehän (mesosfääri
ja ionosfäärin alaosa) sähköisen toiminnan
teorioissa ja havainnoissa osoittaa, että tämä perinteinen
käsitys on virheellinen (katso esim. Pasko et al.,
1996; Sentman & Wescott, 1995). Jotkut havaintoraportit
Hessdalenin alueelta voisivat liittyä näihin
ilmiöihin, joita esiintyy ukkospilvien yläpuolella,
reippaasti havainnoitsijan horisontin yläpuolella,
lähes 100 kilometrin korkeudessa. Nämä sähköpurkaukset
tunnetaan sinisinä viuhkasalamoina, punaisina keijusalamoina
ja lyhytikäisinä kajosalamoina. Itse asiassa
näistä ilmiöistä on tehty joitakin
raportteja vuosikymmeniä sitten, mutta asiantuntijat
hylkäsivät
ne. Nyt näitä tapahtumia on saatu tallennettua
filmille ja videolle.
Tämä esimerkki muistuttaa meitä siitä alituisesta
kehityksestä ja muutoksesta, jota esiintyy kaikilla
tieteellisen tiedon aloilla sekä niistä mahdollisista
eduista, joita avoin yhteydenpito asiantuntijoina pidettyjen
henkilöiden ja kiinnostuneiden amatöörihavaitsijoiden
välillä voi tuottaa.
